Tarina

Innostuin käsitöistä opiskellessani artesaaniksi ja nahka materiaalina vei mennessään artenomiopintojeni aikana. Päättötyöni oli motoristeille tarkoitettu tilaustyö, joka oli nimeltään Nahkapuku Wanhaan malliin. Tämän seurauksena ensimmäisinä asiakkainani olivat motoristit ja museoautoharrastajat. Pikkuhiljaa tuotevalikoimani laajeni muihinkin nahkatöihin. Vaikka tuotevalikoima on päivittynyt ja kasvanut, osa tuotteista on jäänyt klassikoiksi, kuten lentäjänlakit.

Vuosien varrella kierrätetyt sekä ylijäämämateriaalit ovat tulleet toiminnassani tärkeämmäksi. Alkuun oli tarve hyödyntää omat ylijäämämateriaalit mahdollisimman tarkkaan hyödyksi. Tänä päivänä jo melkein kaikki tuotteet valmistetaan vanhasta tai ylijäämästä. Tarkoitus on hyödyntää mahdollisimman tarkkaan ylijäämä luomalla siitä uusia tuotteita tai korjaamalla vanhaa ja siten minimoida hävikki.

Nahkapaja on ollut pääosin yhden naisen yritys, mutta ajoittain on ollut lisäkäsiä apuna tarpeen mukaan. 2000-luvun alussa NahkaNikkarin toiminta muutti Kouvolasta Iittiin ja on nyt asettunut
Kausalan vanhalle meijerille. Meijerillä on materiaalivarasto ja työpaja sekä pieni myyntipiste. Kivijalkakauppana on toiminut Lahden Satama Ulpukka vuodesta 2019. Ulpukka on osuuskunta, jonka jäsen NahkaNikkari on.

Maarit Harju